lauantai 20. syyskuuta 2008

Lauantain tunnelmia

Rentouttavaa iltaa kaikille. Meillä on päivä sujunut sukkelaan tyttären kanssa. Aamulla pörhälsimme kirpputorille viemään myyntipöydän tavarat paikoilleen. Pöytä tuli ihan täyteen. Emmekä ostaneet mitään kirppatorilta, emme edes kierrelleet. Kirppiksen jälkeen kävimme kaupassa ja apteekissa, että sain tähän räkätautiin hiukan droppia. Lounaaksi nautiskelimme uunikalaa, perunoita ja porkkanaraastetta. Oli hurjan hyvää. Lounaan jälkeen luimme kirjastosta lainaamamme kirjan ja hupskeikkaa, nukahdimme KOLMEKSI tunniksi päiväunille. On vissiin aika väsynyttä porukkaa =D

Päikkäreiden jälkeen oli niin nuutunut olo, että lähdimme pihalle. Tytär kokkasi hiekkalaatikolla ja minä kirjoin Tildaa. Aika meni ihan siivillä. Puolitoistatuntia kökötimme tuolla pihamaalla. Sisälle tultuamme napsasin saunan päälle ja laitoin tuikut palamaan. Ihanaa lauantai-illan tunnelmaa. Saunan jälkeen keitän vielä kunnon kaurapuuron jonka voi päivän uurastuksen jälkeen nauttia hyvällä omallatunnolla ISON voisilmän kera =D

Alla hiukan tunnelmakuvia.

Eilen illalla PartyLite-kutsuilla voittamani votiivit laitoin Kivi-tuikkuihin.

Kauppareissulla tarttuivat matkaan nämän peltiset wanhanaikaiset pyörätaulut. Kivan näköiset mielestäni.

Nyt lähdemme saunomaan. Mukavaa illan jatkoa!!

5 kommenttia:

  1. Kuullostaa ihanan kodikkaalle touhunne:) Voi kun joskus ehtisin myös myydä tavaroitani kirppiksellä... Mukavaa lauantai-iltaa sinullekkin!

    Mari

    Ai niin, ihanat vanhanajan taulut:)

    VastaaPoista
  2. Kauniita tunnelma kuvia.

    Karita

    VastaaPoista
  3. Mukavan kuuloinen lauantaipäivä =)

    VastaaPoista
  4. Heippa,

    huomasin oitis sinut, kaimani Hannan kommenttipalstalla ja tulin tervehtimään ja blogiasi kurkkaamaan! Kaunista on :)

    Hauskaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Ihanat taulut! ♥ ja kynttilätunnelma on kaunista! minä jo oottelen omia partylitejäni saapuvaksi, kutsuilla olin muutama vko sitten. Nyt ei ole kotona kuin pari hassua kynttilää.

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!