sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Viikonlopun tunnelmia ja tekosia

Äh kuinka ankeaa! Viikonloppu on jo kääntynyt loppuaan kohti. Olis ollut kiva jatkaa viikonlopun tohinoita vielä tovi. Tänään on vietetty Isänpäivää. Kokoonnuimme kaikki siskon perheen luokse aterioimaan. Tarjolla oli suussasulavia kanataskuja pippurijuustotäytteellä, fetasalaattia ja täysjyväriisiä. Jälkiruoaksi herkuttelimme suklaalla ja valkosuklaalla höystettyä täytekakkua ja mansikkajuustokakkua kaffen kera. Herran jestas kun tuli pötsi täyteen!!

Eilen söimme Siirin kanssa lasagnea. Se oli jo viime viikonlopun listalla, mutta jäi tekemättä, kun olimme viime viikonloppunakin siskon luona syömässä, siis lasagnea.



Viikonloppuun on kuulunut muutakin kuin syömistä. Ompelukone on taas laulanut. Saldona kaikenlaista pientä kivaa jouluun. Kokeilin ensimmäistä kertaa ommella lokerikkoa ja lopputulos miellyttää. Samalla kokeilin ommella pari pussukkaa samaan sarjaan.






Ajattelin, että voitas laittaa lokerikkoon joulunajan muistoja, esim. saapuneet joulukortit, jos joku muistaa meitä sellaisella =D
Lauantaina kävimme Siirin kanssa naisporukalla autokaupassa. Meillä on ajokkina sellainen pieni musta tyttöjen auto, jolla on ikää reilu puoli vuotta. Muutamia vikoja on löytynyt ja kun on takuunalainen auto niin kurvasimme autokauppaan niistä valittamaan. No, huolto ei pelannut lauantaina, joten palaamme asiaan arjen koittaessa. Lähdimme tyhjin käsin pois ja Siiri tuumasi ovella "miks me ei äiti saatu uutta autoa tilalle?". Naisen logiikka= olis niin paljon helpompaa ottaa uusi ja toimiva tilalle heti kuin jäädä odottelemaan korjailuja. Ei toimi ihmissuhteissa eikä autojen kanssa. =D

Ennen viikonloppua sain Postipojalta tuomisina uuden Greengaten keittiöpyyhkeen. Kuosi on tosi kaunis, ajattelin sitäkin jouluna käyttää. Koti verhoutuu pikkuhiljaa tummanpunaisen sävyillä, joulun lähestyessä.


Tänään kipaisimme kirjastossa ja kävelylläkin, vaikka satoi vettä eikä Siiriä huvittanut kävellä. Kirjastosta tarttui matkaan muumeja ja sisustus-ja ompelukirjoja. Nappailen kirjojen kuvista ideoita uusia luomuksia varten.
Tulevalla viikolla valmentaudun Partylite-kynttiläkutsuja varten. Suunnittelen tarjoiluja, siivoilen ja järjestelen. Mikäs sen mukavampaa, kun luoda tunnelmaa muillekin kuin itselleen.

8 kommenttia:

  1. Kiva kun jaksatte sadekelilläkin liikuskella ulkona. Ja mahtavaa seurata mitä kaikkea ehdit ommella.

    VastaaPoista
  2. Hieno tuo lokerikko! Mistä noin hyvän idean bongasit? Ihania kankaita ja pitsejä.

    VastaaPoista
  3. Ihania ompeluksia, pussukat ja lokerikko! :)

    VastaaPoista
  4. Vilkaisehan blogiini;) Ja kiitos kun sain ihanstella livenä kaunista kotiasi!

    VastaaPoista
  5. Oli kiva tavata sunnuntaina! ♥ ja ihastella kotianne, tosi kaunista. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos vielä kutsuista ja oli mukavaakin mukavempi nähdä taas. Nätti koti teillä =)

    VastaaPoista
  7. ISO KIITOS Sadulle, Heinille ja Tiialle vierailustanne! Oli erityisen mukavaa, kun poikkesitte vaikken ehtinyt kovin paljon seurustella kun piti kyökissä kokata =D Tapaamisiin jälleen!

    VastaaPoista
  8. Ihania juttuja olet ommellut! Aikaisemmassa postauksessa olleet pilkkuvaatteetkin olivat aivan ihania!
    -Iida

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!