tiistai 2. joulukuuta 2008

Joulua odotellessa

Tänä vuonna odotan joulua jostain syystä enemmän kuin moniin vuosiin. Vaikkemme vietäkään koko joulua kotona, olen pikkuhiljaa pukenut kotia jouluasuun. Vaihdoin kynttilät punaisiin, jouluisen pöytäliinan jo pöydälle ja sohvallekin uudet jouluiset sohvatyynyt. Lisäksi olen poltellut Partyliten tuikkivia, jouluntuoksuisia tottakai.

Kotia olen muutenkin ehostanut ja olen tietenkin löytänyt myös uuden keräilykohteen. AVAIMET, mielellään wanhat. Olen kelpuuttanut joukkoon muutaman uusvanhankin avaimen aitojen puuttuessa. Jos jostain syystä omistat wanhoja avaimia ja haluat niistä eroon, niin voin ostella jos hinnasta päästään sopuun...Alla muutama kuva löydöistäni. Tänään saapuivat nuo kaksi kaunokaista vaaleissa ruseteissaan. Nikkaroimme ne Siirin kanssa eteisen seinälle. Äitin työkalupakki on Siirin mielestä erityisen mielenkiintoinen tutkiskelupaikka. Ruuvimeisselit, naulat ja sudit kiinnostavat pientä apulaista kovin. Ihan hyvä opettaa jo tässä vaiheessa käyttämään vasaraa (Siiri on 3v.). Äitin tyttö =D





Avainharrastuksen lisäksi olen kunnostautunut pitsien hamstraajana. Puuvillapitsejä ei voi koskaan olla liikaa. Niitä menee ompeluksiin metritolkulla. Ja ovathan ne kauniita ihan vaan kun ovat. Taustalla killottaa siskon perheeseen kyhäämäni kranssi. Sydänkranssi kuuluu tietenkin makuuhuoneeseen =D



Ja pitsisistä ompeluksista puheen olleen. Ompelin jouluisen päällisen sohvatyynyä koristamaan ja tunnelmaa luomaan. Siellä on sitten niitä pitsejä mukana.




Tänään muistimme Siirin kanssa avata joulukalenterista luukut 1 ja 2. Eilen unohtui kokonaan, mutta tänään sai sitten kahdesta luukusta suklaat. Siiri tosin ei oikein vielä ymmärtänyt kalenterin tarkoitusta ja kun silmä vältti niin oli tietenkin käynyt avaamassa kolmannen, seitsemännen ja kuudennentoistapävän luukutkin....Piti vähän puhutella ahmattia.

7 kommenttia:

  1. Kiitos kun piipahdit, täällä en ole käynytkään vähään aikaan ja paljon olet saanutkin aikaiseksi kaikenlaista jouluista.
    Itsellänikin on noita vanhoja avaimia muutamia eteisen seinällä.
    Hyvä kun sinulla on noille pitseille käyttöäkin, minulla kun ne tuppaa olla vain laatikossa.

    Oikein hyvä alkanuttta joulukuuta teille sinne Siirin kanssa ja voikaa hyvin.

    VastaaPoista
  2. Kysselit "ruusupuuta". Teen ihan tarpeiden hinnalla sulle sellaisen. Ajattelin kyllä että et saisi sitä rahalla vaan vaihtamalla (kyllä tuo keittiön pöydältä joutaisi, mutta Ompukka sai kohtauksen kun kuuli että antaisin sen pois - joten..)
    Niin nuo tarpeet= ruukku Tarjoustalosta 1€ ja neulat kukkakaupasta (tähän kävis myös helmet, tai joku muu sopiva pikkukrääsä)-tämä on se kallein osa eli 5,90€ mutta tähäm menee vajaa paketti. Ja loput löytyi kaapista.
    Voin kasata myös tee-se-itse-paketin..?
    Onkohan kynttilät jo tulleet niin voitaisiin treffata.
    ihania pitsejä!

    VastaaPoista
  3. Nuo avaimet ovat ihan ihquja =) Pitsit on kyl nättejä, mutta itse en vielä ole löytänyt sopivan hintaisia, 5€:n metrihinnalla en vielä ainakaan ole malttanut ostaa..
    Äidin pikkuapulaiset on kivoja, meilläkin jo pyydettiin saada kans vasaroida naulaa seinään :O Kynttilät voin vaikka hakea ovelta, jos ei muuta keksitä :)

    VastaaPoista
  4. Hei, tuo mun mies on lukkoseppä ja aina silloin tällöin saa käsiinsä ihania avainvanhuksia! ilmottelen, jos niitä tule vastaan. Muutamia meillä on täällä kotona.

    Nuo pitsit on tosi ihania! mistä sä niitä hommaat? varsinkin tollasia leveempiä ois ihana saada!

    VastaaPoista
  5. Satu: maksan mielelläni nuo ilmoittamasi kulut "ruusupuusta". Tavattaisko ensi viikolla? Voitais tulla Järvenpäähän joku arki-ilta esim. ke?

    Tiia: voit hakea kynttilät vaikka ensi maanantaina klo 18 aikaan. Sopisko?

    Heini: pitsejä olen ostanut kirpputoreilta, pohjanmaalta kesällä ja Huuto.netistä.

    VastaaPoista
  6. Ensi maanantai sopii hyvin. Nähdään siis silloin! =)

    VastaaPoista
  7. Minäpäs tekaisen sulle ruusupuun ja tulkaa käymään. Laittelen sähköpostia .

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!