torstai 19. maaliskuuta 2009

Banaanikakkua ja Aurinkomuffinsseja

Mulla on nyt iskenyt leivontainnostus. Tämän illan leipomukset onnistuivat täydellisesti. Eilinen kakku ei ollut kovin maukasta, laitoin sen pakkaseen, jos joku kävis joskus kylässä...Tai sitten syötämme sen Siirin kanssa lähilammen sorsaperheelle =D

Alla oleva kakku on BANAANIKAKKU. Hurjan maukasta! Tätä leivoimme pikkusiskon luona sunnuntaina. Kurkkaa PINKYn blogiin.


Ohjeena käytin "Ruokaohjeita ja herkkuja ala Marie"-blogista löydettyä ohjetta. Koristelut ovat ihan oman mieleni mukaiset.

Ohje:
*****

150g margariinia (käytin voita)
4,5 dl sokeria
3 kananmunaa
4,5 dl vehnäjauhoja
1,5tl vaniljasokeria
1,5tl soodaa
0,75 dl kermaa
3-4 banaania

kuorrutteena tomusokeri-vesiseos ja kaupan valmiita namurakeita

Voi ja sokeri vatkataan vaahdoksi, joukkoon lisätään kananmunat yksitellen hyvin sekottaen. Sitten kuivat aineet sekaisin ja taikinan joukkoon. Lopuksi kerma ja muussatut banaanit. Paistetaan voidellussa kakkuvuoassa 150 asteessa tunnin verran. Kakku kuorrutetaan jäähtyneenä. Kuorrutus ei ole pakollinen.


*****

Tässä alakuvassa AURINKOMUFFINSSIT, jotka ovat omaa käsialaani, siis itse keksitty resepti joka on tosi onnistunut. Aurinkomuffinssit ovat toiselta nimeltään Porkkana-Valkosuklaamuffinsit.


Ohje:
*****

2 dl sokeria
3,5dl vehnäjauhoja
2tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
1,5dl kermaa
2 kananmunaa
150g voita sulatettuna
0,5dl sitruunanmehua+0,5dl vettä
3 porkkanaa
Pandan valkosuklaata (kuorrutukseen)

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Kerman joukkoon lisätään sulatettu voi, kananmunat ja sitruunamehu ja sekoitetaan vispilällä tasaiseksi. Kuivat aineet sekoitetaan pikkuhiljaa joukkoon ja lopuksi hienoksi raastetut porkkanat. Taikina riittää n. 20 muffinssivuokaan.
Paistetaan 200 asteessa 15-20 min.

Muffinsien jäähdyttyä kuorrutetaan vesihauteessa sulatetulla valkosuklaalla.

*****

Nämä muffinsit ovat ihan mielettömän hyviä!!


5 kommenttia:

  1. Voi kuinka herkullisen näköisiä leipomuksia! Kuinkahan nopeasti pari muffinssia olisi perillä jos nyt postittaisit ;) ?

    Minulla on sinulle blogissani jotain :).

    VastaaPoista
  2. Nam, herkulliselta näyttää! Täytyykin nyt viikonloppuna testata tuo banaanikakku, kiitos ohjeesta :o)
    Mukavaa viikonloppua sinulle ♥

    VastaaPoista
  3. Nam, mitä herkkuja=)

    Karita

    VastaaPoista
  4. Ai mitä herkkuja! Kivoja ohjeita ja sattuu olemaankin valkosuklaata kaapissa (en tykkää siitä muuten kuin leivonnaisissa).

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kun poikkesit pitkästä aikaa:) oli ilo!

    Täytyypä kokeilla noita herkullisia muffinseja. Valkosuklaasta pidän muutenkin, sitä on aina oltava.

    Oletkos muuten käynyt Inkabella
    sivuilla on ihastuttava koti, luulen että pidät, käys kurkkaa.

    Aurinkoista päivää tänäänhän siitä saamme nauttia!

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!