sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Kesän ensimmäinen...

luonnonkukkakimppu. Siirin kanssa kävelyllä ollessa löytyi ainekset kukkakimppuun. Olin yllättynyt, että voikukkien lisäksi muutama muukin kukka oli alkanut kukkimaan tienvarsilla.
Riipastiin joitain lehviä ja isoja vihreitä kaarevia lehdyköitä, sitten pinkkejä ja keltaisia kukkia ja nidottiin kimpuksi.

Etolasta ostamani pilkkukannu sai tehtävän.


Laitoin kimpun parvekkeen pöydälle kukoistamaan.


On ollut ihanan leppoisa viikonloppu! Viikolla on ollut aika kiireistä, työpäivän jälkeen kaupunkiin luennoille ja sitten vielä pitänyt tehdä kotihommatkin. Yöunet ovat jääneet lyhyiksi, sillä on ollut ihan pakko ommella ja pohdiskella asioita =D
Ja keskiviikkona Siirillä todettiin jälleen korvatulehdus. On otettava opiksi, että jos lapsella nuha kestää yli viikon (vaikka muita vaivoja ei olisi) on syytä tarkistuttaa korvat. Nyt jo kolmas korvatulehdus on hiipinyt suhteellisen salakavalasti Siirin korviin (välikorvaan ja tärykalvoonkin). Ihmeellistä miten nuo pienet jaksavat. Ei ole Siiri valitellut sen jälkeen kun annoin ensimmäisen kerran antibioottia.
Huomenna alkaa taas yksi kiireinen viikko. Töissä on kiirettä ja tiistaista alkaen iltaisin luentoja; vanhuuden tutkimusta ja kaupunkitutkimusta. Piti tänään viedä lasti kirpputorille, mutta iski laiskuus ja vienkin vasta huomenna työpäivän jälkeen, kun ei tarvitse kiiruhtaa yliopistolle.
Hiphei, onneksi kukat kukkivat!

5 kommenttia:

  1. Ihana kimppu! Meilläkin keräillään ahkerasti kukkasia:) Aina on tuore kimppu pöydällä;)

    VastaaPoista
  2. Juu minäkin olen oppinut tuon korvatulehduksen salakavaluuden, myös jos kummallinen yskä jatkuu kauan voi syynä olla korvatulehdus. Meillä kanssa Roosalla juuri kuuri, toivon että paranee sillä, yleensä ei kyllä parane ekalla vaan vaatii ainakin kaksi kuuria...

    Ihana kimppu!

    VastaaPoista
  3. Ihana kukkakimppu! Siirille paranemisia!

    VastaaPoista
  4. Jaksamista pikku potilaalle, itsellä on kerran ollut aikuisiällä korva tulehdus ja kyllä olikin kipeä, ihmeesti nuo lapsukaiset jaksavat!

    Ihanan pirteä kukkakimppu ja kauniita nuo tekstiilit pöydällä!!

    VastaaPoista
  5. Kaunis kimppu ja tuo maljakko on kiva :) Pitäisikin käydä tutkailemassa läheisiä ojanpenkkoja, josko sieltä löytyisi kukkia omaankin kotiin

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!