maanantai 4. toukokuuta 2009

Päivitystä

Olen hoitanut pientä kuumepotilasta tänään kotosalla. Kummallisia nuo viirukset, kun eivät ymmärrä lopettaa! Tänään oli jo valmiiksi varattuna aika korvien jälkitarkastukseen edellisen kuumetaudin tiimoilta ja viikonloppuna Siirille taas tupsahti kuumetta. Uutta tulehdusta ei näkynyt...vielä. Lääkärireissulla poikettiin kaupassa hakemassa vitamiineja. Mansikat ovat vielä aika mauttomia. Isoja espanjalaisia.


Vähän muutakin herkkua tarttui matkaan päiväkahvia ajatellen =D

Ja ruusuja. Kymmenen ruusua kustansi vain 3,90 euroa, joten otin kaksi kimppua ja sujautin Arabian vanhaan kannuun. Ne ovat niin kauniita! Country Whitesta ostin joku aika sitten nuo pilkulliset suola-ja pippurisirottimet ja niille soman alustan, jota en ollut aikaisemmin nähnyt siellä. Ne nyt näkyvät tuossa etualalla.


Kotona ollessa on aikaa järjestellä ja hypistellä. Päivitin kesäpöytäliinani. Ruutuja, ruusuja, roosaa ja vihreää.
Onpas ankean näköisiä kuvia. Keittiöstä puuttuu verhot. Ostin uudet vähän aika sitten. Valkoista pellavaa, mutta ne peijakkaat olivat liian lyhyet, joten kauppasin ne Huuto.netissä eteenpäin. Nyt en tiedä mitä kummaa ripustaisin tilalle, kun vanhat vaaleat verhot eivät enää innosta. Onneksi on kuitenkin kauniita pöytäliinoja vaikkei verhoja olisikaan =D


Päivääni on piristänyt ensimmäinen blogiarvontavoittoni. White and life-blogissa www.whiteandlife.blogspot.com käydyssä arvonnassa äänestin itselleni tällaisen hurmaavan neulatyynyn, jota olen kovasti kaipaillut. Tuli NIIIN oikeaan osoitteeseen! Kiitos Siru!!!


Mulla on nyt 5 eri ompelutyötä kesken. Siirin mekko, tilkkupeitto, tyynynpäälliset, lippunauha ja Tilda-hahmo. Huhhuh! Olenkohan vähän höpö?!

5 kommenttia:

  1. Et ole höpö, täällä kans monenlaista ommeltavaa ja keskeneräistä tekelettä. Olen miettinyt, että toisaalta on hyvä olla monen moista tekeillä. Voi aina tarttua uuteen projektiin jos vanha alkaa kyllästyttää. Eikö ne sitten kaikki valmistu ajallaan =D

    pikaista paranemista pikkuiselle!

    VastaaPoista
  2. Paranemisia! Mekin olemme kotona oksennustaudissa...

    Kyllähän sun pitää ommella kun saat niin hienoa aikaan!

    VastaaPoista
  3. Voimia ja jaksamista paranemiseen!! :)

    Eräs lastenlääkäri aikoinaan sanoi, kun toiseksi vanhin poikani oli jakuvassa korva tulehdus kierteessä, että maitotuotteilla ja korvatulehduksilla on jonkinlainen yhteys, no mene ja tiedä. Nuorimmaisten kohdalla olen kuitenkin kokeillut, että joillakin ruokailuilla onkin vettä tai mehua tarjolla, eikä aina maitoa ja kas kummaa kyllä se on ainakin meillä tepsinyt :) (niin ja hammaslääkärikin sanoi, että mehu ei ole niin pahasta jos sitä ruokailun yhteydessä juo)

    Keskeneräisiä ompeluksia minullakin on iso korillinen, parit noita-akat ja muutamat mansikat ovat odottaneet ompelijaansa viime kesästä :D :D

    VastaaPoista
  4. Paranemisia!

    Kauniita pöytäliinoja. Niitä ei voi koskaan olla liikaa.

    VastaaPoista
  5. Hauska nähdä neulatyyny käytössä, kiva että tykkäsit :)

    Aurinkoista tiistaita!

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!