sunnuntai 30. elokuuta 2009

Ikuisuusprojekti aloitettu

Joku muukin on keksinyt ommella wanhoista tyynyliinoista peiton. Olen jo aika pitkän aikaa ostellut vanhoja tyynyliinoja, joissa on monogrammikuvioita tai -nimikirjaimia. Joskus kirjoittelinkin siitä kuinka valkaisen liinat ja pesen ne vielä keittopesussa varmistaakseni puhtaan valkoisen lopputuloksen. Tarkoituksena on siis kerätä tyynyliinoja sen verran, että niistä riittää peiton ompeluun tarviketta.

***
Löysin viikolla kirjastosta tämän Suuri Käsityö-lehden nro 4/2008 ja siellä oli tehty samaan tyyliin kaikenlaisia ompeluksia vanhoista tekstiileistä.



Inspiraatio iski, kun lainasin lehden kotiin. Leikkasin tyynyliinoista parhaat palat ja yhdistelin niitä mieleni mukaan. Lisäsin myös jostain talteen otettua pitsiäkin yhteen palaan.






Valmistan peiton tilkkutyötekniikalla. Keksin myös applikoida pikkuisia monogrammikuvioita, sillä kaikki tyynyliinat eivät suinkaan ole hyvässä kunnossa, mutta niistä voi löytyä joku minimaalinen kaunis osa, jonka voi ottaa talteen tällä tavalla applikoiden.
***
Kuvat ovat kovin valkoisia, mutta toivottavasti katsoja saa niistä jonkinlaisen käsityksen.


Sitten joskus, kun peitto alkaa olla valmiimpi, laitan vanun väliin ja taustaksi tämän reikäkirjotun lakanan. Ajattelin ommella peittoa ihan vaan pienissä osissa kerrallaan, että saan nauttia sen tekemisestä pitkään. Niin ihana se tulee olemaan, tiedän jo nyt.


5 kommenttia:

  1. Oi tuosta tulee aivan ihana peitto!!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa tosi kivalta broggikselta! Ja eihän tuo haittaa, että siinä menee aikaa!

    VastaaPoista
  3. Voi varmasti tulee peitosta aivan mahdottoman kaunis... =)

    Työniloa!

    t.sanna

    VastaaPoista
  4. Viikolla juuri selailin äidin luona tuota samaa lehteä ja ihastuin päiväpeittoon. Se oli ntehty niin taidolla ja huolella. Aivan ihana. Ei muuta kuin työniloa sinulle, tulee varmasti ihana:)

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!