tiistai 15. syyskuuta 2009

Pikkuisia tunnelman luojia

Syksyn hiipiessä tekee mieli pukea kotia vähän enemmän maanläheisiin väreihin, beigeen ja ruskeaan lähinnä. Keväisin innostun aina kirkkaamista väreistä ja kukkakuoseista. Nyt ovat mielessäni ihan OUT.

***

Tänään tämä äiti sai työpäivän jälkeen OMAA AIKAA ja arvatenkin vietin siitä suurimman osan kirpputoreja koluten. Tuusulan Femmatorilla kävin kolmen kuukauden tauon jälkeen ja se on kyllä ihme paikka, kun aina löytyy vaikka mitä ostettavaa. Maltoin kuitenkin mieleni ja ostin vain sen mikä oli OIKEASTI saatava.

***
Ostoskoriin löysin tuon kuvassa päällimmäisenä olevan rustiikkisen serviettitelineen "Cafe de Paix" sekä lasikantisen pienen "Something" puulootan, johon olen aikaisemmin iskenyt silmäni jossain blogissa ja miettinyt, että tuon haluan. Onneksi löytyi, on se niin käytännöllinen kun sinne voi laittaa sisälle "jotain". Pentikin servietit (aikaisemmat kipputorilöydöt) sekä Rivieran servietit pääsivät arvoiseensa telineeseen.


Myös mittakannuosasto sai täydennystä, tosin jo viikonloppuna. Ne ovat kivannäköisiä keittiön somisteena. Ja tungen niihin sisälle aina kaikkea tilpehööriä, jolle ei muualta löydy paikkaa.

Keittiön tuolit saivat myös uudet syksyisen ruskeat pehmusteet JYSKistä, hinta yhteensä 10 euroa. Ei paha.

Kori on parin euron kirppislöytö viime lauantailta. Laitoin pikkuisen nallen ja ompelemani pikkuiset sydämet korin kyytiin.

Ja kynttilöistä saan joka ilta tunnelmaa kotiin. Kynttilöitä menee nyt isot määrät. Onneksi TINYN KODIN Heinillä on pian Partylite-kutsut =D Saan täydennystä kynttilävarastoon.



Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Valovoimaista viikon jatketta!

2 kommenttia:

  1. Ai kun kivoja löytöjä. Mistä olet nuo keittiön tuolit ostanut? Ne on ihanan malliset.

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!