tiistai 30. elokuuta 2011

Kun kesä kohtaa syksyn

Eilen sytytin ensimmäisen kynttilän tulevalle syksylle. Ostin Tarjoustalon alesta eurolla pari kauniin mallista mustaa pöytäkynttilää ja tuollaisen ison harmaan lyhdyn. Ihastuin tuohon lyhdyn erikoiseen ulkoasuun.
Pelargoniani ovat intoutuneet taas kukkimaan oikein todenteolla. Taitaa olla jo neljäs kukinto. Tosin yhdessä isossa astiassa olleet kolme pelargoniaa ovat kukkineet ihan koko kesän toukokuusta alkaen todella isoin kukin ja nyt istutus muistuttaakin lähinnä pelargoniapensasta.


Vielä ei siis ole syyskukkien aika. Nuppuja on niin paljon avautumatta vielä. Tällä hetkellä ovat kesä ja syksy edustettuna mielenkiintoisella tavalla.

Aikaisemmin elokuussa ikuistin täysikuun. Siinä on jotain erikoista taikaa ja tarkemmin ajateltuna vaikuttaa ihan oikeasti yöuniini. Illat ovat jo kovin pimeitä, mutta onneksi kaapista löytyy vielä viime vuotisia Party Liten tuikkuja, niin voi laittaa tunnelmavalaistusta.

Sisustustakin olen hiukan suunnitellut. Harmaa kiehtoo tällä hetkellä. Kaipaisin harmaata tähtipeittoa (tietääkö joku olisko jossain myynnissä?), neulottua harmaata torkkupeittoa, muutamaa kivaa tyynynpäällistä, ehkä vielä jonkun kookkaan lyhdynkin tarvitsisin. Saapa nähdä mitä saan aikaan.


Maksoin äsken lentoliput Tanskaan, Köpikseen. Reissu olis syyskuun lopulla tiedossa. Huippukivaa. Nyt taidan hemmotella itseäni kasvonaamiolla ja telkkarinkin ajattelin aukaista. Samalla kuuntelen sateen ropinaa.


Tunnelmallista viikon jatkoa!


13 kommenttia:

  1. OI,Köpikseen! :))) Mekin meinattiin äidin kanssa piipahtaa syyskuun lopulla, mutta ei sitten jaksettukaan ;D

    Just tänään mietin, että jännä tämä vuodenaika tosiaan. Ei ole vielä se ihka-aito syksykään,mutta kesän tuntukin on poissa. On vähän hukassa!

    Kaunis lyhty! Ja hieno kuu, joka muuten oikeasti vaikuttaa minunkin uniin!! Ärsyttävää kaikessa ihanuudessaan.

    Kivaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  2. Samoja mietteitä kesän ja syksyn välimaastosta täälläkin =)

    -Tuija-

    VastaaPoista
  3. Köpiksen matka on kesto haaveeni,millon lie toteutuu! Mukavia hemmotteluhetkiä sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Kööpenhaminaan haikailen minäkin, se ois varmasti sisustajan ja shoppailijan paratiisi :) Kivaa reissua toivottelen!

    VastaaPoista
  5. Ihanan tunnelmallista:)
    täysikuu vaikuttaa täälläkin ihmeellisisti unirytmiin!
    ah, täällä vasta haaveillaan köpiksen reissusta <3
    mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Voi ihanaa reissun odottelua sulle! Ja sievät tunnelmakuvat täällä :)

    VastaaPoista
  7. Kivaa...pääset Köpikseen !
    Syksy tulee ja kotiin alkavat tulla tummempia sävyjä. Eilen hain halpahallista tumman harmaita kynttilöitä. Muutama koristetyynykin pitäisi hankkia.
    Mukavaa Keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  8. Oii köpikseen!Se on tosi ihana paikka!!:)
    Näin minimanissa harmaita tähtipeittoja!Kangas ei ollu fleeceä,en oikein osaa sanoa mitä se oli mutta kivoja ne oli!Meinasin itselleni ostaa ellei niitä jo pari löytyis!:D
    Harmaata ajattelin minäkin laittaa syksyksi!

    Tosi ihana tuo lyhty! <3

    VastaaPoista
  9. Voi miten hyvää tekee varmasti alkaa odottaa nuin kivaa matkaa. Ihania tunnelmia siellä, kynttilät alkaa taas tuntua niin ihanilta kun illat pikkuhiljaa pimenee.

    VastaaPoista
  10. kauniin lyhdyn löysit! Harmaata myös meillä syksyks ja vähän ruskean sävyjä. Oikein mukavaa matkaa!

    VastaaPoista
  11. Ihana lyhty!!!
    Matkaan pääsyn odotteleminen on parasta :) Ihanaa reissua!

    VastaaPoista
  12. Täälläkin pelargoniat kukkivat vielä ihan täyttä häkää. Kaikki muut kukat kyllä istutuksessa ovat enemmän tai vähemmän parhaat päivänsä nähneet, mutta eivät nämä kestosuosikit. Ajattelin antaa kukkia niin kauan kuin haluavat, niin ihania ne on.:)

    Ihanan aurinkoisia syysterveisiä!

    VastaaPoista
  13. Mäkin haluun Köpikseen!!! En oo koskaan ollut, mutta jo pelkistä kuvista voi päätellä, että siellä on hienoa, mahtuiskos mukaan niinku salamatkustajaksi matkalaukkuun;)

    VastaaPoista

Tulen iloiseksi kommentistasi!